Huonekalunahka vai autonahka?

July 31, 2019

Kenties yksi yleisimpiä kysymyksiä asiakkailta nahkoihin liittyen on se, mitä eroa on huonekalunahalla ja autonahalla. Lähtökohtaisesti molemmat ovat alkuperältään tietysti samaa lehmän tai härän nahkaa. Erot muodostuvat nahan tuotantoprosessin eri vaiheissa kun nahkoja pyritään optimoimaan mahdollisimman hyvin käyttökohteisiin soveltuviksi.

 

Parhaiten nahkojen eron huomaa niitä hypistellessä. Huonekalunahka on hieman pehmeämmän ja taipuisamman tuntuinen kädessä. Värien osalta eroja ei juurikaan ole. Autonahka on tuotantovaiheessa käsitelty kestämään mm. auringonvaloa, käden rasvoja, sekä pitämään muotonsa erilaisten sisäosien (ratti, kojelauta, ovet) vaatimien kaavamuotojen mukaan.

Huonekalunahoissa vaatimukset ovat hieman erilaisia. Asiakas saattaa toivoa, että nahka vielä entisestään pehmenee ja hieman venyy mukavaksi sohvassa. Huonekalunahalta toivotaan usein myös hyvää luonnollista hengittävyyttä, jolloin pidemmätkään istunnot tv:n äärellä tai kirjan parissa eivät hiosta ja pinta tuntuu miellyttävältä.

 

Kaikkia teknisiä hienouksia, joita nahkatehtaan taikurit korkealaatuisten tuotteiden varmistamiseksi ovat keksineet ei onneksi tarvitse tietää. Wollsdorfin tuotteissa riittää kun voi luottaa siihen, että sopiva nahka kannattaa pääosin valita käyttökohteen mukaan.

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

  • Grey Facebook Icon
  • Grey Instagram Icon
  • LinkedIn Clean Grey

Lateco-Botim Oy  +358401202175  lateco.botim(at)lateco.fi  Tampere, Finland